Seuran kartat

Seuran kartat näkyvät nykyään ainoastaan REVIIRI palvelussa.

Jokainen metsästäjä on ITSE vastuussa kulkemisistaan. Seura pystyy tarjoamaan melko ajantasaista tietoa luvallisista alueista, juurikin REVIIRI palvelun avulla.

Viime aikoina on valitettavasti luvallisiin metsästysalueisiin tullut rajoituksia, irtisanomisia yms muutoksia.  Tänä syksynä, vaikka onkin ollut synkkää, on seuramme sen saman  synkkyyden aktivoimana onnistunut solmimaan kaikesta huolimatta ennätysmäärän uusia sopimuksia, ja karttamme näyttää täten ”vihreämmältä” kuin koskaan aiemmin.

Aktiivisena metsästäjänä jokainen on kuitenkin velvollinen itse ottamaan selvää missä on luvallista metsästää ja missä ei. Alueet ovat hehtaareina  laajemmat kuin koskaan, mutta tutussa ympäristössä on silti saattanut tapahtua ”vahinkoa”, ja alue ei enää ole käytettävissä metsästyksen harjoittamiseen.

Olkaapa tarkkana liikkumisissanne, ja ottakaa selvää asioista ennen jahtiinlähtöä, sekä noudattakaa kaikkia hyviä metsästystapoja, luvallisella kartalla pysyen.

Hyvää jatkuvaa jahtikautta ja joulunalusaikaa toivottaa  seuran sihteeri !

ps. roskathan kulkeutuvat tietenkin automaattisesti pois metsästä ja tulipaikoilta!

Kategoria(t): Tiedotteet. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.